maanantai 10. marraskuuta 2014

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – mutta vain puoliksi

Kävin taannoin juttelemassa nepsy-opiskelijoiden kanssa ja kertomassa omasta taipaleestani opintojen ja työelämän parissa. Eniten keskustelua herätti kysymys, miten asioita ”saa aikaiseksi”. Sitä jäin itsekin pohtimaan vielä jälkikäteen.

Sain Asperger -diagnoosin vasta viime vuonna 38-vuotiaana. Niinpä minulla oli melkein 40 vuotta aikaa yrittää opetella ”elämään ihmisiksi” ilman sen kummempia selityksiä ongelmilleni. Suoritin yliopistossa ensin maisterintutkinnon ja sittemmin tohtorintutkinnon. Ihme kyllä, olen toistaiseksi myös työllistynyt omalla alallani tutkijana rahoituspätkä kerrallaan.

Aloittamisen ja asioiden aikaiseksi saamisen vaikeudet ovat minulle enemmän kuin tuttuja. Sitä ne toki tuntuvat olevan suurelle osalle ihmisistä, olipa heillä nepsy-piirteitä tai ei. Tämä on helposti pääteltävissä vaikkapa tuttavien Facebook-päivityksistä!

Koska olen lapsesta saakka ollut hajamielinen ja huono keskittymään muihin kuin sillä hetkellä oikeasti kiinnostaviin asioihin (jotka useimmiten ovat muita kuin niitä, joihin pitäisi keskittyä), jouduin varsinkin yliopisto-opintojen aikana opettelemaan konsteja, joiden avulla opiskelut etenivät. Samoja keinoja olen sittemmin koettanut käyttää työelämässä. Listaamani asiat saattavat monelle olla itsestään selvyyksiä, mutta yhtä kaikki, niistä on ollut apua minulle.

Suunnitelmallisuus. Sanotaan, että ihmisen pitäisi elää hetkessä. Se ei kuitenkaan riitä, jos asioita on saatava hoidettua tiettyyn päivämäärään mennessä. Niin hankalaa kuin se usein onkin, joskus on otettava kalenteri käteen ja pohdittava, mitä on tehtävä ja koska. Kalenterin säännöllisestä katsomisesta ja päivittämisestä on hyvä tehdä tapa; ainakin minä unohdan sen helposti laukun pohjalle.

Muistilistat auttavat myös – kunhan niitäkin muistaisi tehdä ja pitää ajan tasalla! Itse olen huomannut, että näillä konsteilla energiaa ja keskittymistä vapautuu muuhun elämiseen. Sitä paitsi jonkin hoidetun asian vetäminen yli listasta tuntuu aina yhtä hienolta.

Päiväkohtaiset tavoitteet. Jokainen tietää, miten nopeasti päivät vilahtavat käsistä. Pian niistä tulee viikkoja. Sitten kuukausia. Jos jotain on saatava tehdyksi, on parempi tehdä joka päivä edes vähän. Urakan pilkkominen pienempiin osiin kannattaa aina! Niinpä esimerkiksi kirjatenttiin lukiessani laskin käytettävissä olevat päivät ja tenttikirjojen sivumäärän. Sitten jaoin joka päivälle oman luku-urakkansa. Jos jonain päivänä sivumäärä jäi vähemmäksi, tiesin, että seuraavina päivinä vaje oli kurottava umpeen. Jos en saanut luetuksi mitään aamupäivällä, tiesin, että iltapäivällä oli enemmän työtä tehtävänä.

Sama on koskenut opinnäytteitä ja muita kirjoitustehtäviä. Kun riipii kokoon edes sivun päivässä, työ etenee. Se ei etene, jos lykkää aloittamista ja yrittää olla miettimättä koko asiaa ennen viimeisen illan paniikkia.

Sitä paitsi pienenkin päiväurakan selvittämisestä tulee aina hyvä mieli, joka jonkin ajan kuluttua alkaa tuntua itsessään palkkiolta.

Joustavuus. Aina ei pysty, aina ei jaksa. Jos jonakin päivänä suunniteltu urakka jää välistä, siitä ei pidä lannistua. Lannistuminen johtaa helposti periksi antamiseen. Toisaalta jaksaminenkin on usein suhteellista. Olen usein saanut neuvoteltua huonona päivänä itseni kanssa, että edes avaan kirjan ja silmäilen ensimmäisen sivun. Tai avaan tekstitiedoston ja luen siihen mennessä kirjoittamani läpi. Toisinaan ”syötti” toimii ja pääsen kuin huomaamatta työhön kiinni. Silloin jokainen sivu tuntuu voitolta.

Itselleen pitäisi olla armollinen, mutta kuitenkin sopivan vaativa. Tasapainon löytäminen taitaa viedä koko eliniän. Usein käy myös niin, että tehokasta työ- tai opiskelupäivää seuraa päivä, jolloin ei saa mitään aikaiseksi. Se pitää vain hyväksyä.

Palautumiselle on osattava jättää aikaa, jos kuormitusta on syystä tai toisesta enemmän. Esimerkiksi omassa tutkijantyössäni on turha kuvitella olevansa kovin tehokas heti voimia vieneiden ja ”sosiaalista akkua” tyhjentäneiden seminaarien ja konferenssien jälkeen.

Rutiinit. Etenkin Asperger -piirteisillä on usein voimakas tarve rutiineihin. Tämä kannattaa kääntää hyödyksi. Parhaimmillaan selkeät arkirutiinit vapauttavat voimavaroja muuhun elämiseen, kuten opiskeluun ja työhön. Rutiinihakuisuuttaan kannattaa myös hyödyntää, kun opettelee terveempiä elämäntapoja: riittävä uni, sopiva ravinto ja liikunta helpottavat kenellä tahansa elämän haasteista selviämistä. Minun pärjäämiselleni ne ovat välttämättömiä.

Elämän yksinkertaistaminen. Arkisen kuormituksen määrää pitäisi pystyä säätelemään, että jaksaisi tehdä tärkeinä pitämänsä asiat. Esimerkiksi minä joudun rajoittamaan etenkin sosiaalisia velvoitteita, jos viikko on kiireinen ja haluan saada työni tehdyksi. En niinkään sosiaalisiin tilanteisiin kuluvan ajan, vaan niistä tulevan kuormituksen vuoksi. Esimerkiksi kahvitteluun kaverin kanssa minun pitää ensin mentaalisesti valmistautua ja jälkikäteen purkaa tilanteessa kertynyt lataus. Tällaiseen ”projektiin” saattaa vierähtää kokonainen päivä, jonka aikana en saa oikein tehtyä mitään muuta. Samaten tietoisuus siitä, että illalla on jokin sovittu meno, saattaa häiritä ja syödä energiaa koko päivän.

Toki sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen itse kullekin sopivalla tasolla on tärkeää. Samoin harrastaminen. Mutta aivan kaikkea ei kannata koettaa ahtaa samaan viikkoon.

Tämän listan ei ole tarkoitus olla mikään kaikkitietävä ohjeistus. Olen itsekin edelleen opetteluvaiheessa jokaisen kohdan osalta.  Mutta ainakin periaatteessa tiedän, millaiset konstit omaa elämääni ja opinnoissa tai työelämässä pärjäämistäni ovat helpottaneet. Diagnoosin myötä lisääntynyt itsetuntemus on niin ikään auttanut paljon; en enää ruoski ja syyllistä itseäni samaan tapaan kuin ennen.

Mainittakoon, että olin kokonaan unohtaa luvanneeni kirjoittaa tämän blogitekstin – koska en ollut laittanut sitä heti ylös kalenteriin tai muistilistalle…!

 
- Kati -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti